Viime sunnuntaina ravintola Sävelen pöydän ääreen istuivat Pauliina, Mika, Riina, Mirkka, Jani ja Jenni keskustelemaan suomalaisesta nykyrunoudesta. Luodattavana oli Tomi Kontion runoteos Ilman nimeä olisit valoa.

Ensivaikutelmaltaan teos on osin kevyt ja ilmava, mutta tarkemmin tutustuessa ei sisältö olekaan niin helppo. Myös synkkyyden värejä on taustalla, erityisesti parisuhdetta käsittelevissä runoissa. Meitä viehätti erityisesti 3. osan proosarunot, joissa muutamien tummennettujen sanojen avulla runojen sisään on upotettu toinen itsenäinen runo. Paikoin kielellä leikittely oli oikein ilahduttavaa ja onnistunutta. Muutamissa tapauksissa siinä on kuitenkin kikkailun makua ja nokkeluus tuntuu menneen sisällön edelle.

Löytääksemme Kontion valon olemuksen ja ymmärtääksemme teoksen runoja paremmin, luimme runoja yhdessä uudelleen ja muutamia myös ääneen. Oli oikein kiinnostavaa kuulla muiden havaintoja, sillä samasta runosta olimme paikoin tehneet erilaisia tulkintoja, jotka tuntuivat toisten kertomina kovin järkeenkäyviltä ja oivaltavilta. Runous ei tosiaankaan ole kaikkein yksiselitteisintä ja valmiiksi pureskelluinta kirjallisuutta. Oivallista luodattavaa siis ja päätimmekin lukea runoja vastaisuudessakin aina silloin tällöin.

Keskustelimme myös runojen kääntämisen haastavuudesta ja asioiden nimeämisen ja merkityksen suhteesta. Kokonaisarvosanaksi teos sai meiltä kahdeksikon.

Seuraavalla kerralla aiheena on Haruki Murakamin teos Kafka rannalla. Tapaamme maanantaina 18.6. Pauliinan luona.

Ajatuksia kirjasi Jenni

Perjantaina luotasimme Conradin Pimeyden sydämen neljän luotaajan voimin. Päädyimme suosittelemaan Conradin kuvausta kolonialismin "jalojen" aatteiden matkasta Afrikkaan muillekin. Kirjan alku tuntui hiukan haastavalta: pitkiä polveilevia lauseita ja hiukan turhalta tuntuva alkutilanne, josta varsinaista tarinaa lähdettiin kertomaan. Kirjan julkaisuajankohta 1902 selittänee tekstin tyylin. Kolme lukua sentään jakoivat kirjan osiin ja tarinan päästyä vauhtiin, imaisi se mukaansa paitsi juonellisesti myös vaikuttavien maisemakuvausten takia.

Koko kirjan ytimeksi tuntui muodostuvan myyttisen hahmon saavuttavan Kurzin tapaamisen odotus. Ja kun Kurtz lopulta pääsi tarinaan, jäi hän edelleen mysteeriksi. Kurzin henkilöitymä kuvannee miten Afrikkaan lähdettiin aatteen palossa, mutta kompastuttiin ahneuteen. Keskustelimme Kurzin aatteista, mitä ne oikeastaan olivat. Päädyimme tulkintaan, että aate olisi lähinnä kapitalismi, yksilön edun tavoittelu, ehkä myös sivistykseksi naamioitu oman länsimaisen erinomaisuuden ja ylemmyyden aatteen eteenpäin vieminen. Conradin kuva länsimaisuudesta, tai ihmismielestä ylipäätään, ei ole mikään mairitteleva. Kirjan alussa tarinan kertoja Marlow kritisoikin kolonialismia:

”Maailman valloittaminen, joka yleensä tarkoittaa sen riistämistä niiltä, joilla on toinen ihonväri tai hivenen litteämpi nenä kuin meillä, ei ole läheltä katsoen oikein kaunista puuhaa. Sen pelastaa vain aate. Aate, joka on kaiken takana; ei mikään tunteellinen veruke vaan aate; ja epäitsekäs usko aatteeseen – johonkin sellaiseen, jonka voi nostaa alttarille, jota voi kumartaa, jolle voi uhrata…”  (s. 12)

Keskustelimme myös demokratiasta, toimivan demokratian edellytyksistä kuten koulutuksesta, oikeusvaltioista ja kulttuurien välisistä eroista laajemminkin, Afrikan ja Euroopan lisäksi vertailimme kiinalaista kulttuuria eurooppalaiseen ja afrikkalaiseen. Pohdimme myös riistoa ja taloudellisen hyödyn tavoittelua kommunismin maissa. Tervetuloa seuraavalla kerralla mukaan!

 
Seuraaviksi teoksiksi valitsimme Haruki Murakamin Kafka rannalla ja Tomi Kontion runoteoksen Ilman nimeä olisit valoa. Seuraavalla kerralla 16.5. klo 17 ravintola Sävelessä keskustelemme Tomi Kontion runoteoksesta ja n. kesäkuun 20.päivä Murakamin Kafkasta rannalla. 

Mikä olisikaan parempi tapa viettää synkeää marraskuista iltaa kuin istahtaa teekupposen äärelle keskustelemaan kirjallisuudesta ja sen sivussa muustakin maailmanmenosta. Riinan, Mirkan ja Jennin luodattavana oli tällä kertaa Roald Dahlin mustan huumorin jännitysnovelleja teoksesta Rakkaani, kyyhkyläiseni. Teoksen on suomentanut Pentti Saarikoski.

Novellit olivat ihanan hykerryttäviä ja hieman irrotteleviakin. Lastenkirjailijana paremmin tunnettu Dahl saanut novelleihin jotain lastenkirjoistaan tuttua hulvattomuutta. Osa, kuten Vuokraemäntä ja Nahka, olivat melko kammottavia ja julmia. Pidimme ”paha saa palkkansa” -asenteesta, kuten novellissa Pastorin huvi, jossa antiikkikauppias saa lopulta näpäytyksen huviteltuaan huijaamalla maalaisia. Muutamat novellit, kuten Lampaalla teurastettu ja Myrkky, tuntuivat hieman raakileilta tai sitten emme vain ymmärtäneet niitä kyllin hyvin. Useassa novellissa kuvattiin pariskuntia ja näissä sukupuoliroolit olivat varsin perinteisiä. Tämä selittyy osin varmasti novellien julkaisuajankohdalla (vuosina 1953 ja 1960). Erityistä myhäilyä meissä herätti novelli Maailmanmestari, jossa kaverukset Claud ja Gordon metsästävät fasaaneja melko omintakeisin menetelmin.

Seuraavan kerran tapaamme keskiviikkona 4. tammikuuta Riinalla kello 16.30. Kirjana on Peter Franzénin esikoisteos Tumman veden päällä. Tervetuloa kaikki!

Jenni

Hei

Tällä kertaa istuimme Riinan pöydän ääreen nauttimaan Silakkamarkkinasaaliita ja luotaamaan Riina Katajavuoren runoja teoksesta Kerttu ja Hannu. Paikalle olivat saapuneet Riina, Mika, Mirkka, Jenni, Johanna ja juniorijäsen Jarno.

Teoksen runoista jotkut olivat hauskoja, jotkut ärsyttäviä epäselvine viittauksineen ja metaforineen. Kokonaisuutta ei kukaan tainnut pitää erityisen sykähdyttävänä. Sen tapaamisessamme totesimme, että monet runot kuulostivat äänen luettuna paremmilta. Joissain kirjastoissa teos oli luokiteltu nuorten puolelle ja ainakaan äkkiseltään emme keksineet syytä tälle. Meistä runot eivät tuntuneet mitenkään erityisesti juuri nuorille suunnatuilta.

Olimme kenties teoksen nimen pohjalta odottaneet juonellisempaa kokonaisuutta ja meitä hämäsi Aaron puuro -osion irrallisuus. Mielenkiintoisinta teoksessa oli Kertun ja Hannun sisaruskuvaus. Kahden samanlaisen lapsuuden trauman kokeneen ihmisen erilaiset elämänvalinnat tuntuivat kiinnostavilta.

Tapaamme seuraavan kerran Mirkan luona 16.11.2011 kello 17. Kirjaksi valikoitui Roald Dahlin Rakkaani, kyyhkyläiseni.

terveisin Jenni

Luotaajat kokoontuivat viime tiistaina nauttimaan kirjallisuuden ohella myös merellisestä Helsingistä. Riina, Pauliina ja Jenni pääsivät haistelemaan meri-ilmaa Hannun ja Mirkan opastaessa meitä purjehduksen saloihin. Nyt vendat ja muut ovat meille asteen verran tutumpia. Ilta oli ihana, kiitoksia Hannu ja Mirkka!

Luodattavana teoksena oli tällä kertaa J. M. Coetzeen Häpeäpaalu, joka kertoo viisikymppisestä eteläafrikkalaisesta kirjallisuuden professorista David Luriesta, joka solmii suhteen oppilaaseensa. Hän jää kiinni ja erotetaan yliopistolta. David pakenee häpeää tyttärensä syrjäiselle maatilalle Itä-Kapmaalle. Häpeä saa pian uuden muodon, sillä David ja Lucy ryöstetään raa'asti ja Lucy raiskataan. Isä ja tytär käsittelevät tapahtunutta eri tavoin ja tätä dialogia kirjassa seurataan.

Keskustelua meissä herätti historian painolasti sen monissa eri muodossa. Etenkin Itä-Kapmaalla Lucyn asuinympäristössä oli rotuerottelun taakka vahvasti läsnä. Lucy tuntui kokevan, että vaikeneminen kokemastaan raakuudesta on hinta siitä, että hän saa jäädä asumaan paikoilleen. Tämä tuntui vaikealta käsittää. Myös kosto, moraali, naisen asema ja valtarakenteet olivat aiheita, jotka nousivat keskusteluun kirjan pohjalta. Kaikessa väkevyydessään kirja oli luotaajista lukemisen arvoinen.

Halusimme lukea seuraavalla kerralla jotakin elämäkerrallista ja valitsimme seuraavaksi kirjaksemme Koneen ruhtinaan. Pekka Herlinin elämästä kertovan kirjan on kirjoittanut John Simon ja sitä näytti löytyvän hyvin kaupunginkirjastosta. Tapaamme 3.8.2011 kello 17 Cafe Piritan lähellä.

Merellisin terveisin Jenni